torstai 16. kesäkuuta 2016

Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus

Muumilaakson juhannus uhkaa muuttua täysin uudenlaiseksi, kun laaksoon saapuu myrsky ja sen myötä vedenpaisumus. Muumitalon asukkaat joutuvat kuivina pysyäkseen ensin kiipeämään talonsa katolle, sitten pelastautumaan paikalle ajelehtineeseen taloa muistuttavaan rakennelmaan. Pian selviää, että kyseessä on teatteri, muumeille uusi tuttavuus. Entä miten käy, kun Muumipeikko ja Niiskuneiti päättävät yöpyä ankkuroidun teatterin lähelle puihin ja teatteri lähteekin yön kuluessa jatkamaan matkaansa?

Oma haasteensa on vielä laaksoon saapumista lykkäävällä Nuuskamuikkusella, joka ei tiedä ystäviään piinaavasta myrskystä mitään. Nuuskamuikkusen tehtävänä on nimittäin pelastaa puistonhoitajien kynsistä 24 orpolasta, joiden elämää rajoittaa kielto toisensa perään. Tämä johtaa muutaman mutkan kautta Muumipeikon, Niiskuneidin ja Vilijaanan päätymiseen vankilaan. Kuin ihmeen kaupalla koko joukon onnistuu kuitenkin päästä juhannuksena teatteriin, jonne Muumipappa on kirjoittanut esitystä varten uuden käsikirjoituksen.

Vaarallinen juhannus on aito muumiklassikko 1950-luvulta. Janssonin kieli ja ajatusmaailma ovat niin iättömiä, että tarina on kestänyt hyvin aikaa ja sopii aikuiseenkin makuun. Janssonin tuotantoa on tulossa enemmänkin esiteltäväkseni; tämä oli mainio aloituskohta.

Tekniset tiedot:
Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus
Suomentaja: Laila Järvinen
ISBN: 978-951-0-36421-5
WSOY 1957
Sidottu, 132 s.
Kirjastoluokka: 1.7

Gruen, Sara: Vettä elefanteille

Jacob Jankowski on yhdeksänkymppinen hoitokodin asukas, jonka arki vaikuttaa yhtä masentavan harmaalta ja tasaiselta kuin päivittäin tarjottava valmiiksi muussattu hoitokodin ruoka. Sukulaiset käyvät hänen luonaan velvollisuudentuntoisesti, mutta elämä ei ole enää entisellään. Ei ennen kuin hoitokodin naapuriin ilmestyy eräänä päivänä mainoksia pian paikkakunnalle saapuvasta sirkuksesta. Se saa Jacobin muistot heräämään eloon.

Jankowski eli nuoruutensa Yhdysvaltojen suuren laman aikana 1930-luvulla. Eläinlääketieteen opinnot Jacob sai lopputenttejä vaille valmiiksi, kun hänen vanhempansa kuolivat tapaturmaisesti ja Jacob menetti kiinnostuksensa opintoja kohtaan. Hän lähti etsimään elämälleen uuttaa suuntaa hyppäämällä ensimmäisen kohdalle sattuneen junan kyytiin. Kyseessä sattui olemaan kiertävä sirkusjuna, jonka hanttimieheksi ja eläinlääkäriksi Jacob onnistuu pestautumaan.

Elämä sirkuksessa on kiehtovaa, joskin hyvin hierarkkista. Jacob tietääkin pian olevansa pahnan pohjimmaisten joukossa, joskin häntä arvostetaan hänen eläinlääkärin kykyjensä vuoksi. Ei aikaakaan, kun Jacobin ja sievän esiintyjä Marlenan välille alkaa kehittyä jotakin, vaikka Marlena onkin naimisissa äkkipikaisen eläintenkesyttäjän kanssa. Entä miten sirkukseen ostettu vanha norsu Rosie muuttaa kuvioita?

Vettä elefanteille on kiehtova kuvaus 1930-luvun sirkusmaailmasta. Gruen on kerännyt tausta-aineistona tarinoita silloisesta sirkuselämästä, josta ei tunnu värikkäitä vaiheita puuttuvan. Jokin aikakausi tuntuu loppuneen kiertävien sirkusjunien poistumisen myötä, vaikka elämä oli tuolloin kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Tässä teoksessa on juuri sitä glamouria, jota siltä sopii aiheensa puolesta odottaa. Romanttisen jännittävä lukukokemus.

Tekniset tiedot:
Gruen, Sara: Vettä elefanteille
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen
ISBN: 978-952-5635-59-1
Bazar Kustannus 2008
Sidottu, 366 s.
Kirjastoluokka: 1.4

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Ruoho, Aila: Vartiotornin varjossa. Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta

 Hengellistä väkivaltaa tutkinut teologian maisteri Aila Ruoho perehdyttää teoksessaan Vartiotornin varjossa - toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta lukijan yhden kristilliseen liikkeeseen, jehovantodistajuuteen. Ruohon teoksen näkökulma on kriittinen ja se perustuu hänen havaintoihinsa ensin Jehovan todistajien keskustelupalstoihin osallistumalla ja sittemmin lukuisiin haastatteluihin pääasiassa liikkeen entisten jäsenten kanssa.

Aluksi Ruohon tarkoituksena oli kirjoittaa teos Jehovan todistajien karttamis- sekä tuomitsemis- ja rangaistusmenettelyistä. Pian teos laajeni kattamaan todistajien oppia yleisemminkin. Tämän vuoksi teosta voikin pitää hyvinkin kattavana, kriittisenä esityksenä jehovantodistajuudesta. Se sivuaa lyhyesti liikkeen syntyhistoriaa ja kertoo todistajien näkemyksestä, jonka mukaan liikkeen ulkopuoliset ihmiset ovat luopioita ja tuhoutuvat lopun ajan koittaessa. Monet ovat kasvaneet liikkeen parissa pienestä pitäen ja hakeutuneet vähän koulutusta vaativiin työtehtäviin liikkeen koulutuskielteisyyden vuoksi. Moni todistajapariskunta on myös jäänyt kokonaan lapsettomaksi, sillä liike ei kannusta lasten hankkimiseen lopun ajan koittaessa mahdollisesti jo hyvinkin pian. Teoksessa kerrotaan myös näennäisestä vapaaehtoisuudesta avioliitossa, lahjoitusten antamisessa, käännytystyön tekemisessä ja ylipäätään liikkeen ajatusmaailmaan sitoutumisessa.

Suuren painon teoksessa saavat todistajien entisten jäsenten haastattelut, joista on koottu teokseeen lukuisia lainauksia. Moni ei kuvitellutkaan eroavansa liikkeestä ennen kuin jokin asia, yleensä jokin liikkeen tekopyhä piirre, sai todistajan silmät avautumaan. Eroaminen tai erottaminen todistajista on merkinnyt monelle lähes kaikkien läheisten ihmissuhteiden katkeamista. Karttamiskäytäntö onkin yksi teoksen keskeisistä aiheista. Entä mitä on odotettavissa, jos syystä tai toisesta haluaa palata liikkeen jäseneksi?

Jehovantodistajuus on minulle liikkeenä ennestään melko tuntematon, ja Ruohon teos kertoo maallikollekin sopivalla tavalla liikkeen perusopetuksista ja painotuksista. Moni piirre, kuten todistajien oma versio Raamatusta ja rakkaudellisen toiminnan nimeen verhotut käytännöt, tulivat minulle uutena tietona. Ruohon sanoin teos sopiikin asiallisuudessaan ja perusteellisuudessaan mainiosti vertaistueksi Jehovan todistajista eronneille ja todistajista kriittistä tietoa kaipaaville.

Tekniset tiedot:
Ruoho, Aila: Vartiotornin varjossa. Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta
ISBN: 978-952-300-164-0
Atena Kustannus 2015
Sidottu, 449 s.
Kirjastoluokka: 28.8

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Snellman, Anja: Antautuminen

Anja on erityisherkkä tyttö, mutta sen hän ymmärtää vasta aikuisiällä. Lapsuus jotenkin poikkeavan oloisena, joukosta erottuvana on haastavaa aikaa. Ei sillä että Anja kovin paljon olisi ollut kiinnostunut olemaan muiden tyttöjen kaveri, mutta se, ettei ymmärrä omaa erityisluonnettaan, vaikuttaa tietysti itsetuntoon. Anja pitää rutiineista ja käyttää mieluiten samoja pehmeän kuluneita vaatteita päivästä ja viikosta toiseen.

Niin kuluu lapsuus ja nuoruus. Anja kiinnostuu pojista ja saakin ensikokemuksia heidän kanssaan. Mitään kovin pysyvää ei kuitenkaan ole luvassa; pojat ja myöhemmin miehet vaihtuvat ja myöhemmin avioliitossa saadut kaksi lastakaan eivät vaikuta siihen, että Anjan ihastuttua uuteen mieheen hän on valmis vaihtamaan lapsensa häneen. Elämä toimittajana ja kirjoittajana on kuitenkin tyydyttävää, sitä mihin Anja on halunnutkin pyrkiä.

Snellmanin romaani Antautuminen on joidenkin arvioiden mukaan omaelämäkerrallinen. Viitteitä siihen suuntaan antaa ainakin se, että Snellman käyttää romaanin päähenkilöstä nimeä Anja. Snellmania sen paremmin tuntematta en voi kuitenkaan itse ottaa väitteeseen enempää kantaa. Romaani on kirjoitettu elämäkertamaiseen tyyliin; tarina etenee lapsuudesta aikuisuuteen. Se on kirjoitettu minä-muodossa ja paljastaa päähenkilön piinallisimmatkin piirteet. On toisinaan raskasta elää, kun ei ymmärrä omaa erilaisuuttaan; teoksen päähenkilölle se paljastaa hänen ollessaan jo aikuinen. Erityisherkkyydestä onkin tullut päivän sana, joten siinä mielessä Snellman on osunut ajankohtaiseen aiheeseen, jonka vuoksi tähän kirjaan päätin myös tarttua.  Kerronta on minun makuuni melko hajanaista, joskin kronologisesti etenevää.

Tekniset tiedot:
Snellman, Anja: Antautuminen
ISBN: 978-951-0-41438-5
WSOY 2015
Sidottu, 325 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Oksanen, Kimmo: Kasvonsa menettänyt mies

Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja Kimmo Oksanen kertoo teoksessaan Kasvonsa menettänyt mies niistä tuntemuksista ja kokemuksista, joita hänellä liittyy aivan konkreettiseen kasvojen menettämiseen. Kausittain koko elämänsä ajan ihosairauksista kärsineenä Oksanen joutuu aikaisempaa rajumman herpes- ja bakteerihyökkäyksen seurauksena pitkäaikaiseen lääkäri- ja sairaalakierteeseen, josta moni lääkärikään ei usko hänen selviävän. Hengen sijaan hän menettää "vain" kasvonsa. Oksanen kertoo, kuinka siitä on mahdollista selvitä.

Oksasen teos kulkee osiin jaettuna helvetin ja kiirastulen kautta paratiisiin. Aina aikaisempien tulehduskierteiden jälkeen Oksasen kasvot ovat palautuneet ennalleen, mutta toisin käy tällä kerralla, jolloin hän kiertää neuvottomalta lääkäriltä toiselle ja viettää viikkokausia sairaalassa, pitkiäkin aikoja silmät kiinni muurautuneina ja kuulo heikentyneenä. Teos kertoo noin kuuden vuoden ajanjaksosta, jolloin Oksanen on ollut parissakymmenessä sairaalassa, terveysasemalla tai klinikalla ja käy toipumisvaiheessa läpi viisitoista plastiikkakirurgista leikkausta. Oman sairaushistorian ohella Oksanen perkaa lapsuuttaan ja suhteellisen nuorina menehtyneiden vanhempiensa elämäntarinaa sekä sitä, millaista elämä on ollut toipumisvaiheessa, kun kasvojen puolesta on mahdollista kulkea taas ihmisten ilmoilla, vaikka moni asia ei olekaan enää ennallaan.

Oksasen teoksessa huomaa tämän toimittajahistorian, sillä kieli soljuu vaivattomasti. Toipumisvaiheessa saamiensa sairauskertomusten avulla hänen on ollut mahdollista koota sairautensa vaiheet aukottomaksi myös niistä vaiheista, kun omat voimat ovat olleet liian vähissä muistiinpanojen tekemiseen. Toipumisvaiheessa Oksanen työstääkin nyt arvioitavana olevaa teostaan sen lisäksi, että hän palaa töihin yhteiskunnan heikko-osaisten ääneksi. Teoksen voikin ajatella olla olevan osa Oksasen itseterapiaa kaikkine tunnemyrskyineen ja epätoivon hetkineen, jotka johtavat kuin ihmeen kautta selviytymiseen.

Tekniset tiedot:
Oksanen, Kimmo: Kasvonsa menettänyt mies
ISBN: 978-951-0-40917-6
WSOY 2015
Nidottu, 268 s.
Kirjastoluokka: 99.1
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...